Vitsi, et mul tuli tosi jotenki haikee mieli, kun aattelin, että päivälleen vuosi sitten eli
6.6.2010 tänä samaisena päivänä lähdin kielimatkalle Maltalle kolmeksi viikoksi. Jos joku on miettinyt, etä olis kiva lähtee kielimatkalle, ni voin kyllä todellakin suositella! Vaikka EF ei kaikissa asioissa toiminutkaan järkevästi ja toimivasti, niin se kolme viikkonen oli mun elämän yks parhaimmast ajasta ikinä ja en tule varmasti koskaan unohtamaan sitä kokemusta.
Seki kertoo varmaa jo jotai, et tosiaan
kuukauden päästä olen lähdössä toiselle kielimatkalleni
Lontooseen. Erona se, että tällä kertaa en mene yksin vaan ystäväni
Violetan kanssa ja me ei mennä asumaan isäntäperheeseen vaan asuntolaan. Aattelin laittaa tähän myös mun mielestä viime vuotisen matkan viis parhainta puolta eli plussaa ja viis huonointa eli miinusta:
- Isäntäperheessä kun asuin, niin jouduttiin kulkemaan paljon busseilla. Matkaa oli kyllä vain n. 2km, mutta ei sitä niin lämpimässä jaksanut kävellä, kun muutenkin tuli käveltyä tarpeeksi. Ei siinä vielä mitään, et bussei piti käyttää, mutta kun bussien piti kulkea puolen tunnin välein, mutta kerrankin ootettiin sitä
4h ja myöhästyttiin siinä sitten rantareissulta.
- Isäntäperheeseen ei ehditty tutustua, koska aika meni bussien odotteluun ja EF:än järjestämiin ohjelmiin.
- Koska oltiin kesän ensimmäinen ryhmä, niin myöhään iltasin ei oltu jerjestetty mitään ohjelmaa ja baareihinhan ei perjaatteessa olisi saanut mennä...
- Yhteisiin retkiin mihin mentiin bussilla, ni kyydit piti maksaa itse. Vaikka ei se nyt kallista ollut, mutta laskeskeltiin, että kolmen viikon aikana kyyteihin meni kuitenkin jopa 100€
- Ruoka EF:än tapahtumissa oli pahaa ja isäntäperheessä ei juotu maitoa, eikä syöty kasviksia, joten kynnet lohkeili ja kerrokset irtoili.
+ Ihmiset ! Sain hyviä ystäviä, joiden kanssa olen vielä vuodenkin jälkeen tekemisissä.
+ Lämmin ja rempsee ilma, ilmapiiri ja ihmiset ylensäkin ja se elämäntyyli
+ Rusketusrajat
+ Isäntäperheen tekemät lihapullat
+ Kielitaito tietty :)
Jos joku jäi vielä mietityttään, ni laittakaa ihmeessä kysymksiä tulemaan.
Jos olet tilaamassa itsellesi ensi kesäksi matkaa, niin ole kiva ja ota minuun yhteyttä, niin saan CREW pisteitä. Tavoitteena kerätä pisteitä sen verran, että pääsisin niiden avulla ensi kesänä uuelleen Maltalle :)